Hei, ystävä!

Velvollisuutemme on kysyä jokaiselta sisääntulevalta paperit. Olethan täysi-ikäinen?

Kyllä
En

Moi, mitä etsit?

search
Olut, Tietoa oluesta, Oluttrendit, Oluen valmistus:

Vegaaninen olut – eivätkö kaikki oluet ole kasviperäisiä?

Olut valmistetaan viljasta, vedestä ja humalasta, joten äkkiseltään ajattelisi, että tietenkin olut on kasviperäistä. Ihan aina näin ei kuitenkaan ole. Selvitimme, mistä tunnistat vegaanisen oluen.

Oluen klassiset pääraaka-aineet, mallas, vesi, humala ja hiiva, ovat kaikki kasviperäisiä, joten lähtökohtaisesti siis olut on vegaanista. Mutta koska säännöillä on poikkeuksensa, niin on oluellakin.

Oluen valmistuksessa on muutamia seikkoja, jotka voivat tehdä juomasta ei-vegaanisen. Näistä yleisimmät ovat eläinperäinen kirkastusaine, hunaja tai laktoosi.

3 x ei-vegaaninen olut

Oluen panemisen yksi vaihe on kirkastaminen, ja siinä voidaan käyttää apuaineena esimerkiksi eläinperäistä liivatetta, kalaliimaa tai kananmunaa. Nykyaikaisessa oluen valmistuksessa kirkastaminen tapahtuu joko luontaisesti, kun nesteen kuiva-aines valuu pohjalle, erottuu nesteestä ja tekee juomasta kirkkaan, tai sitten olut voidaan kirkastaa mekaanisesti. Eläinperäisiä apu-aineita käytetään kirkastamiseen nykyään harvoin.

”Hartwallilla emme käytä kirkastamiseen mitään eläinperäistä, itseasiassa emme ole koskaan käyttäneetkään”, Hartwall oluiden tuotepäällikkö Erkka Talvela kertoo.

Toinen oluen vegaanisuuteen vaikuttava tekijä on hunajan käyttäminen. Viime vuosina uusia oluita on tullut markkinoille valtavasti ja makuihin haetaan variaatiota eri tavoilla, muun muassa juuri hunajalla. Jos siis oluen nimessä tai etiketissä mainitaan hunaja, vegaanista olutta etsivän kannattaa olla hereillä.

”Hunajaa käytetään esimerkiksi joissakin sesonki- ja kausituotteissa. Hartwallin oluista Lahden Erikois Hunaja Lager ei ole vegaaninen hunajan vuoksi”, Talvela selventää.

Kolmas raaka-aine, jonka käyttö tekee oluesta ei-vegaanisen, on laktoosi.

”Laktoosia eli maitosokeria käytetään joskus pehmentämään ja pyöristämään oluen suutuntumaa sekä tuomaan kermaisen makeaa makuvivahdetta”, Talvela selittää.

Jos siis oluella on maitoon viittaava nimi, kuten milkshake IPA tai milk-stout, kertoo se laktoosin käytöstä.

Vegaaninen_Olut_4_3__of.jpg

Vegaaninen olut – mistä sen tunnistaa?

Eläinperäisiä aineita välttävä voi nauttia oluensa melko turvallisin mielin, koska valtaosa oluista on vegaanisia. Jos oluen nimessä tai etiketissä ei ole maitoon viittavia sanoja tai mainita hunajaa, ollaan jo hyvin turvallisilla vesillä.

Täyden varmuuden saadakseen kannattaa palata tuotteen alkulähteille ja kysyä vegaanisuudesta valmistajalta. Esimerkiksi Hartwallin tuotteiden osalta vegaanisuuden voi varmistaa Hartwallin kuluttajapalvelusta.

”Suomessa tai maailmalla ei ole olemassa yhtä vegaanisuuden takaavaa leimaa tai merkintää, josta voisi aukottomasti tunnistaa oluen vegaaniseksi. Moniakaan oluita ei ole merkitty etikettiin mitenkään vegaanisiksi, vaikka ne sitä olisivatkin”, Talvela kertoo.

Kuluttajien valveutuneisuuden ja vegaanitrendin nousun myötä panimot ovat kuitenkin heränneet asiaan. Esimerkiksi maailman kuuluisimman tumman stout-oluen tuottaja Guinness sai viimein vuonna 2016 järjestettyä tuotantonsa niin, että voivat kutsua oluttaan vegaaniseksi. Muutos tapahtuu pikkuhiljaa ja askel kerrallaan.

”Myös Hartwallilla on kiinnitetty huomiota oluiden vegaanisuuteen. Selvitämme parhaillaan tuotteidemme kasviperäisyyttä, mutta prosessi on hidas, sillä haluamme käydä läpi jokaisen tuotteen valmistuskaaren perin pohjin.”

Panimoissa raaka-ainesopimukset tehdään ainakin vuodeksi eteenpäin, kaikki raaka-aineet täytyy tarkistaa ja varmistaa vegaanisiksi. Aina sekään ei riitä.

”Olut itsessään voi olla vegaaninen, mutta mietimme myös pakkausta. Etikettien liima saattaa olla eläinperäistä. Kaikkien Hartwallin etikettien liima on nyt vegaanista, mutta aina näin ei ole ollut. Muutosta on siis tapahtunut”, Talvela iloitsee.

Talvela myös paljastaa, että tulevaisuudessa Hartwallin oluisiin on tulossa merkinnät, joista tunnistaa vegaaniset tuotteet.