Hei, ystävä!

Velvollisuutemme on kysyä jokaiselta sisääntulevalta paperit. Olethan täysi-ikäinen?

Kyllä
En

Moi, mitä etsit?

search
Bränditarinat:

Hartwallin aito lonkero täyttää 70 vuotta –juhlavuoden julisteet nyt myynnissä

Kippis aidolle lonkerolle. Hartwall Original Long Drinkin ainutlaatuisen raikas maku on hurmannut suomalaisia jo 70 vuoden ajan. Sen kunniaksi Hartwall tuo myyntiin uniikit keräilyjulisteet.

Rakastettu klassikko, jopa suomalaisten kansallisjuomaksi kutsuttu Hartwall Original Long Drink täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 70 vuotta.

Tämä myös betoniksi ja harmaaksikutsuttu juoma juurrutettiin pohjoiseen sielunmaisemaan vuoden 1952 olympialaisissa, kun haluttiin helpottaa baarimestareiden työtä kisaturistien janon sammuttamisessa. Juoma oli aikansa innovaatio: valmiiksi sekoitettu drinkki, jonka maku syntyi suomalaisesta ginistä ja raikkaasta greipistä.

Helsingin olympialaisten avajaispäivänä 19. heinäkuuta sää oli Suomen kesälle tyypillisesti sateinen ja kolea. Mutta se ei yleisössä värjötelleitä suomalaisia haitannut. Olihan kädessä säähän sopiva uutuusjuoma ja tulossa 22 olympiamitalia.

Olympialaisten myötä juomasta tuli niin suosittu, että kansalaiset vaativat sen valmistuksen jatkamista myös kisojen jälkeen. Long Drink Original sekoitetaan edelleen parhaista raaka-aineista samalla reseptillä kuin seitsemänkymmentä vuotta sitten. Juoma on myös löytänyt tiensä ulkomaisille markkinoille ja hurmaa ihmisiä ympäri maapalloa.

Juhlavuoden kunniaksi Hartwall tuo myyntiin kolme uniikkia mainosjulistetta 70-vuotiaasta sinivalkoisesta juomaklassikosta. Julisteissa on versioitu Long Drink Originalin nykyisestä pakkausdesignista tuttua kuviota, joka symboloi Helsingin Olympiastadionin juoksuradan raitoja ja muistuttaa aidon lonkeron alkumetreistä.

Joka kotiin sopiviin, nostalgisiin Aito lonkero -julisteisiin on taltioitu pala suomalaista sielunmaisemaa. Mikä on sinun valintasi – urheilukisojen huuma, tyylitelty juhlavuoden logo vai kesäinen järviranta?

Juhlavuoden julisteet ovat nyt myynnissä Hartwallin verkkokaupassa. Osta yksi tai kaikki kolme.

Julisteet myynnissä nyt